”Häikäilemätön bisneshai/isopalkkainen toimistotuolinlämmitin repi voitot yhdistysaktiivin selkänahasta!” kuuluu ei-niin-kovin-shokeeraava otsikko. ”Näinhän se menee, aina on joku riistämässä”, nyökyttelisivät karaistuneet järjestöjyrät. Ilmaisen työn tekeminen on aihe, josta monella riittää sanottavaa.
 |
| Kuva: Remi Skatulski, Unsplash |
Yhdistyksistä löytyy monenlaista asiantuntemusta, jolle löytyy ottajia. Neuvoja, suhteita ja paljon muuta halutaan ja tarvitaan, mutta harva tarjoaa näistä rahaa. Ilmaista työtä pyydetään monenlaisilta ihmisiltä: en yritä vähätellä kenenkään kokemusta siitä, että häneltä on haluttu ilmaista työtä koska hän on nainen/maahanmuuttaja/kulttuurialan ammattilainen/jääkaappipakastimen kokoinen korsto, jonka jykevä olemus herättää omanlaisiaan mielikuvia. Yritän pikemminkin sanoa, että tätä tapahtuu monille ja syy – jos nyt näin negatiivista ilmausta haluaa käyttää – ei ole välttämättä siinä jolta pyydetään.
Kirjoitin aiemmassa kappaleessa, että harva tarjoaa rahaa pyytämistään palveluksista. Syy siihen, ettei rahaa tarjota, on siis usein se ettei sitä pyydetä. Monet ilmaisen työn tekemiseen kyllästyneet kertovat itsekin, etteivät ole koskaan pyytäneet rahaa, vaan pelkästään pettyneet kun sitä ei tarjota. Mutta karu totuus on, että harva tarjoaa saamistaan palveluksista korvausta, jos saman saa ilmaiseksikin.
Ehkä ihmiset eivät ajattele kovinkaan pitkälle: mahdollisesti takaraivossa on ajatus, että yhdistyksen edustaja varmaankin viettää päivänsä siisteissä sisätöissä leppoisan lämpimässä konttorissa ja suorastaan ilahtuu päästessään välillä hommiin. Mieleen ei edes tule, ettei joka yhdistyksellä ole kokopäiväistä henkilökuntaa joka mielellään jelppaa jokaista pyytäjää kaikessa yhdistyksen toimialaan edes löyhästi liittyvässä tekemisessä. Kaikki eivät ole riistoaikeissa liikenteessä hyväksikäyttääkseen muita. Eikä aikaa tarvitse välttämättä käyttää siihen, että pohditaan onko vastassa riistäjäsika vai ajattelematon kanssaihminen. Tärkeintä on se, että jokainen tietää itse, millä ehdoilla on valmis toimimaan. Palveluiden tuotteistaminen auttaa myös heitä, joiden on vaikea puhua rahasta.
Se, ettei tekemistään asioista ole pyytänyt korvausta, ei tee kenestäkään tyhmää. Eikä sitä tarvitse pyytää nytkään, jos tuntuu ihan mukavalta tai hyödylliseltä jelppiä muita. Mutta jos muiden toiveesta tehtävä vapaaehtoistyö muuttaa innostuneen maailmanparantajan katkeraksi marttyyriksi, voi olla aika tuotteistaa yhdistyksen palvelut. Jos teillä on jotain kiinnostavaa, eivät kyselijät varmasti lopu, ja on omalla vastuullanne asettaa rajat joiden puitteissa toimitte.
Jos teiltä pyydetään jatkuvasti vaikkapa koulutusta yhdistyksen toimintaan liittyvästä aiheesta, eikä kenenkään aikataulu ja energia riitä jatkuvaan vapaaehtoistyöhön, asettakaa koulutukselle hinta ja kouluttajalle palkkio. Yhdistyksen palveluiden tuotteistaminen voi alkaa yksinkertaisimmillaan tästä. Kaikkein tärkeintä on ymmärtää, että tarjotusta palvelusta saa pyytää rahaa ja toisaalta myös se, että maksullisuuden myötä myös laatuvaatimukset kasvavat. Joidenkin palveluiden myyntiä verottaja voi pitää elinkeinotoimintana, varsinkin jos toiminta kasvaa laajamittaiseksi ja säännölliseksi: tämä kannattaa pitää mielessä ja tutustua Verotusohjeeseen yleishyödyllisille yhteisöille.
Aina pitää tietysti muistaa, ettei yhdistys ole yritys, eikä luottamus- tai toimihenkilö voi käsitellä sen rahoja kuin omiaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tehdystä työstä voisi maksaa yhdessä sovitulla ja kohtuullisella tavalla. Väsyminen palkatta tehtävän työn vuoksi on turhaa ihmisten voimien tuhlaamista.
Blogin tunnisteisiin ilmestyi tämän postauksen myötä uusi aihe, palveluiden tuotteistaminen. Jatkan aiheen parissa tulevissa postauksissa: pysyhän kuulolla.
Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.
Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!
