Kuulin äskettäin, kun katusoittaja esitti Finlandia-hymnin ksylofonilla. Se herätti vahvoja tunteita, samaistumista ja myötätuntoa nimittäin. Oma kirjoittaminen ja ylipäätään suurin osa tekemisistä kun tuntuu usein hyvinkin samantyyliseltä yritykseltä, mikä ei tietenkään mitenkään estä minua jatkamasta niitä.
Oman toiminnan motivaatio on ihmiselle usein hämärän peitossa ja ajoittain onkin hyvä tutkia omia tekemisiään. Olen pitänyt muutaman kuukauden taukoa kirjoittamisesta, jotta ehtisin tehdä toimeksiannot joista minulle maksetaan. Nyt palaan taas intoa täynnä etsimään vastausta kysymykseen ”mistä rahaa?”, vaikkei blogi suoraan tuota minulle euroakaan. Miksi siis kirjoitan tätä blogia?
Tämä blogi on oma yritykseni auttaa hyvien ideoiden isiä ja äitejä toteuttamaan unelmansa varakkuuteen katsomatta. Haluan, etteivät toteuttamisen arvoiset ideat jää toteuttamatta siksi, että rahoituksen löytäminen tuntuu ylipääsemättömältä esteeltä. Uskon, ettei hyvien asioiden tekemiseen tarvita erillistä lupaa ylemmältä taholta vaan kaikilla on mahdollisuus työskennellä toivomansa muutoksen eteen. (Varmuuden vuoksi väännän nyt kuitenkin rautalangasta, että kehotan tavoittelemaan unelmia lain sallimissa rajoissa.) Toivon, että innokkaat tekijät rohkaistuvat uskomaan ettei raha ole saavuttamatonta.
Samalla tietysti tiedän, etteivät kaikki lukijoideni hankkeet ole ehkä omasta mielestäni kovinkaan järkeviä tai edes toivottavia. Tämä kuitenkin kuuluu avoimeen kansalaisyhteiskuntaan: jokainen tavoitelkoon unelmiaan lakien puitteissa ja ympäröivä yhteisö punnitkoon niiden kannatettavuuden.
Joitain vuosia sitten olin tilanteessa, jossa jouduin ensinnäkin luomaan itselleni työtä jotakuinkin tyhjästä ja toisaalta etsimään rahoitusta toiminnoille, jotka olivat tärkeitä niin minulle kuin monille muillekin. Raha oli siis ajatuksissa melkein koko ajan. Leipä on todellakin ollut pieninä palasina maailmalla, mutta sitkeällä keräämisellä murusista on saanut leivottua ihan syömäkelpoista känttyä.
Kirjoitan tietysti saadakseni omia palveluitani paremmin myytyä, ja se onkin osoittanut sekä hyväksi markkinoinniksi että mainioksi tavaksi selvittää omia ajatuksia ja oppia lisää. Haluan myös antaa fiksuille ja ahkerille ihmisille työkaluja omien ideoiden toteuttamiseen. Toteuttamisen arvoiset ideat eivät aina tulee viralliselta selvitysryhmältä virallisine budjetteineen, vaan joskus niiden toteuttamiseen joutuu keräämään rahat ihan itse vaikka mokkapaloja myymällä. Perinteinen työelämä ei ole samalla tavalla avoin kaikille: kukaan tuskin voi käsi sydämellä väittää, etteivätkö etninen tausta, sukupuoli ja lukemattomat muut asiat vaikuttaisi työpaikan saamiseen. Joskus on tilanteita, joissa työ on pakko luoda itse.
Tämän vuoksi siis paukutan ksylofoniani eli pientä särönäyttöistä läppäriäni. Naputtelen työelämästä myös Osuuskunta Paluun blogiin, josta voi kerran kuussa lukea ajatuksiani muun muassa eläkkeen kerryttämisestä, itsensä työllistämisen pelottavuudesta ja osuustoiminnan eduista. Tulen mielelläni vetämään koulutusta tai sparraamaan yhdistystoimintaan tai itsensätyöllistämiseen liittyvistä aiheista, lisätietoa löytyy täältä.
Jos haluat tilata blogin uutiskirjeen, ilahdutat minua kovasti! Lähetän kirjeen parisen kertaa vuodessa.
