Talousarvion laatiminen hankehakemusta varten ei ole helppoa. Harvat tuottoisat asiat ovat. Kokemattomalta – ja miksei kokeneeltakin – hankehakemuksen laatijalta jää helposti muutamia tärkeitä kuluja huomaamatta. Jotta hakemuksesi arvioija uskoisi upeisiin suunnitelmiinne ja mahdollisesti myönnettävä rahoitus todella riittäisi kaikkeen mitä haluatte tehdä, tarkista oletko ottanut talousarviossa nämä(kin) asiat huomioon.
Palkan sivukulut
Palkkatodistuksessa näkyvä bruttopalkka on aina liian vähän vain osa kuluista, jotka työnantaja työntekijästä maksaa. Palkan lisäksi työnantajan tulee maksaa pakollisia vakuutuksia, niin että 20 euron tuntipalkka onkin työnantajalle liki 25 euroa. Jos palkkaatte hankkeeseenne työntekijän, laskekaa palkkakustannuksiin mukaan myös sivukulut. Tämä koskee niin kuukausi- kuin tuntipalkkausta, koko- ja osa-aikaisia työntekijöitä. Sivukulut voit laskea esimerkiksi palkka.fi -palvelun laskurilla.
![]() |
Joskus hakemuksen kirjoittaja on kuin apina avaruudessa. Kuvassa Denis Prasolovin teos nimeltä Sam. |
Päivärahat
Työasioissa matkustava tarvitsee ja ansaitsee päivärahansa, joten älä ylläty, kun löydät ne matkalaskulta. Matkustaminen käy kukkarolle, joten jos toimintanne ehdottomasti vaatii tekijöitä matkaustamaan, ei päivärahoissa kannata kitsastella. Koti- ja ulkomaan päivärahat löydät verottajan sivuilta. Verotonta päivärahaa voidaan maksaa myös yhdistyksen vapaaehtoistoimijoille enintään 20 päivältä vuodessa.
Matkakulut
Mitä kauemmaksi suunniteltu matka suuntautuu, sitä todennäköisemmin matkakulut on otettu huomioon talousarviossa. Paikallisliikenne jää usein huomiotta. Julkisen liikenteen liput eivät maksa varsinaisesti hunajaa, mutta usein toistuvina maksuina niistä saattaa kertyä melkoinen summa. Haja-asutusalueella liikuttaessa tai suuria kantamuksia siirrettäessä taas taksi saattaa olla ainoa vaihtoehto, ellei omaa autoa ole käytössä. Omalla autolla liikkuvalle voi maksaa kilometrikorvauksia, jotka löydät täältä.
Tarvikekustannukset
Usko pois, toimistotarvikkeisiin saa menemään ihan reippaasti rahaa. Tiedätkö, paljonko mustekasetit maksavat? Postittaminen se vasta maksaakin. Itse asiassa jopa mustekynät maksavat rahaa. Jos teette jotain, jossa tulostin laulaa reipastahtisia marssilauluja, muistakaa ottaa tarvikekustannukset mukaan talousarvioon. Ei ole reilua, että yhdistyksen aktiivit maksavat paperit ja musteet omasta pussistaan. Tämä pätee myös muihin tarvikekustannuksiin, toimialasta riippuen.
Ja bonusneuvo, joka ei koske vain hankehakemuksia vaan koko muutakin yhdistyselämää…
Arvonlisävero
Kun pyydät ja saat tarjouksia tarvitsemasi tuotteesta tai palvelusta, tarkista sisältyykö arvonlisävero hintaan. Sillä, onko palvelun hinta vaikkapa 500 euroa vai 500 euroa + alv 24% on suuri ero. Varmista asia etukäteen, jotta kaikki välttyisivät ikäviltä yllätyksiltä ja rasittavalta säätämiseltä.
Lisää lukemista aiheesta: Kolme vinkkiä apurahanhakijoille
Vielä ehtii ilmoittautumaan varainhankinnan peruskurssille Espoossa ja Tampereella. Kurssit sopivat ihan kaikille yhdistysaktiiveille tai sellaisiksi aikoville. Tervetuloa!
Jos käyt tykkäämässä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa, teet minut tosi iloiseksi. Kiitos!