Etätyö: ekstrovertin opas

On kai viimein tunnustettava, että etätyö on minulle arkista todellisuutta. Aika monta vuotta se on vienyt, sillä olen viimeksi tehnyt töitä työpaikalla työkavereiden kanssa vuonna 2012. Työ ei ole minulle paikka, jonne mennään, vaan asia jota tehdään.

Etätyö on mahdollista muun muassa siksi, että olen työnantajani ainoa työntekijä, joka tekee muuta kuin sisällöltään hyvin tarkasti määriteltyä tuntityötä. Kun ei ole ketään, ketä työpaikalla voisi tavata, on melko lailla sama missä töitään tekee. Etätyö onnistuu toki myös useamman työntekijän työpaikoilla. Itselleni kuitenkin tämänhetkisen etätyöni yksi osa on yksin oleminen. Koska tunnen olevani yksi Suomen noin viidestä ekstrovertista, yksin oleminen on haaste johon on keksittävä ratkaisuja.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Monelle työpaikka tuo automaattisesti mukanaan jutustelua työkavereiden kanssa. Juoruilu kahvihuoneessa on niin itsestään selvä osa elämää, ettei sitä tarvitse erityisemmin ajatella.  Etätyö on usein tehokasta muun muassa siksi, ettei työaikaa käytetä jutusteluun eli ihmissuhteiden hoitamiseen.  Monille etätyön etuna onkin vapaus keskittyä varsinaisiin tehtäviin: usein kuulee puhuttavan, että etätyöpäivinä saa aina enemmän aikaan kuin toimistolla, koska silloin kukaan ei häiritse.

Tämän voin allekirjoittaa täysin. Oma rauha on ihanaa ja inspiroivaa, mutta liikaa nautittuna se muuttuu myrkyksi. Jos vietän kovin monta päivää yksinäni, mieliala ja työteho laskevat. Työ ei ole koskaan ollut elämäni ainoa sisältö enkä odota sen täyttävän kaikkia sosiaalisia tarpeitani. Se vie kuitenkin suuren osan arjesta, joten se täytyy suunnitella mahdollisimman toimivaksi. Työnteon rutiinien pitää olla sellaisia, että työn joskus vaikean ja raskaankin sisällön jaksaa hoitaa hyvin.

Ihmiskontaktit ovat hyvinvoinnin kannalta tärkeitä, joten niitä kannattaa pitää etusijalla. Sosiaalinen elämä on yhtä tärkeää itsestään huolta pitämistä kuin vaikkapa liikunta. Siihen pitää sitoutua ja sille pitää järjestää aikaa.

Vaeltava lounasseura ja muita tapoja tavata ihmisiä työpäivän aikana

Maailma on nykyään täynnä erilaisia teknisiä mahdollisuuksia jutella muualla olevien ihmisten kanssa. Lyhytkin keskustelu voi piristää, joten näitä mahdollisuuksia kannattaa käyttää hyväkseen. Itse asiassa ekstrovertit ovatkin erinomaisia etätyöntekijöitä, koska meillä on voimakas motivaatio viestiä työhön liittyvistä asioista välimatkan asettamista esteistä huolimatta. Ihan oikeiden elävien ihmisten seura on kuitenkin korvaamatonta. Kaipuu toisten ihmisten luo on eräs syistä, joiden vuoksi monet tekevät töitä esimerkiksi kahviloissa. Ihmisten keskellä oleminen tuntuu hyvältä silloinkin, kun heidän kanssaan ei varsinaisesti olla yhdessä.

Erilaiset työelämään liittyvät verkostot tulevat luultavasti kasvamaan ilmiönä entisestään työn muuttuessa yhä projektimaisemmaksi. Kun pysyviä työkavereita on aiempaa harvemmalla ja aiempaa vähemmän, tuntuu tärkeältä etsiä urapolun vaelluskavereita itse. Mikään ei estä kutsumasta sopivia ryhmiä kokoon itse. Mietimme kerran kollegani kanssa, kuinka kiva olisi nähdä muita vastaavissa yhdistyksissä työskenteleviä. Sanoista edettiin nopeasti tekoihin, ja nyt meillä on uusi, mainio verkosto.

Kuuntelen välillä kateellisena kavereiden juttuja lounastauoista työkavereiden kanssa. Kateus on voimakas motivoiva tekijä, joten koetan sopia lounastreffejä jotakuinkin säännöllisesti. Yhdessä ravintolassa käyminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa viettää yhteistä lounastaukoa. Etätyöhön sopii mainiosti myös etälounas, jossa molemmat osapuolet puputtavat omia eväitään omissa keittiöissään (tai missä sattuvatkaan olemaan) yhteisen puhelun aikana. Joskus olen myös mennyt samalla alalla toimivien kavereiden työpaikalle kylään omat einekset mukana. Molemmat ovat osoittautuneet hyviksi tavoiksi, joita pitää muistaa itse ehdottaa.

Ne loput 16 tuntia eli työn ulkopuolinen elämä

Paljon yksin työskentelevällä ihmisellä voi olla paljon sosiaalista energiaa työpäivän jälkeenkin. Etätöihin totutellessa voi olla syytä miettiä myös omia harrastuksiaan ja vapaa-ajanviettotapojaan. Yhdistystoiminnan ammattilaisena tiedän, että eläkkeelle jääminen on monille sopiva aika tarttua uusiin harrastuksiin. Fiksut ihmiset ymmärtävät, että työpaikan sosiaalisten suhteiden jäädessä pois on aika etsiä uusia. Samassa tilanteessa ovat myös perinteisestä työyhteisöstä etätyöhön siirtyvät.

Itsestään selvä tapa hankkia lisää sosiaalista elämää on tietysti porukassa harrastaminen. Koska omaan työhöni yhdistysmaailmassa kuuluu jonkin verran epäsäännöllisiä iltatöitä, en kuitenkaan pysty sitoutumaan vaikkapa kuorolaiseksi tai vastaavaan tavoitteelliseen harrastusryhmään. Tällä hetkellä olen tosin perustamassa lukupiiriä yhdessä ystäväni kanssa: toivon mukaan se on aikatauluiltaan joustava tapa harrastaa ryhmässä. Monille vastaavassa tilanteessa oleville ryhmäliikuntatunnit ovat tapa tehdä jotain yhdessä ilman sitoutumista jatkuvaan mukanaoloon.

Jokainen voi myös löytää omia rutiineja, jotka auttavat pysymään A) tuottavana yksilönä ja B) järjissään työelämän pyörteissä. Monet etätyöntekijät kertovat, että omasta ulkoasusta ja työpisteen siisteydestä huolehtiminen auttaa erottamaan työ- ja vapaa-ajan. En ole yksi heistä, vaan nautin mahdollisuudesta tehdä töitä pyjama päällä nojatuolista käsin. Sen sijaan noudatan tiukasti työaikoja eikä minulle ole koskaan juolahtanut mieleenkään ruveta vaikkapa siivoamaan keskellä työpäivää, vaikka teenkin töitä kotona. (No ei se varsinaisesti juolahtele mieleen myöskään vapaa-aikana, mutta se on toinen juttu.) Kun rutiineihin ei kukaan kehota eikä niiden noudattamista vahdita, on löydettävä itse itselleen sopivat tavat tehdä töitä.

Jos kaipaat lisää pohdintoja työ- ja muusta elämästä, käy lukemassa Valmis on parempi kuin täydellinen.