Niukkuus on mielentila
”Hyvä idea, mutta ei meillä ole tähän varaa”. Tämä lause lausutaan varmasti tänäänkin jonkun yhdistyksen tai vastaavan ihmisjoukon kokoontumisessa. Totta se varmaan onkin, harvoin kenelläkään tai millään organisaatiolla on rahaa jemmassa uusien ideoiden toteuttamista varten. Kannattaisi toki olla, mutta aina ei kuitenkaan ole.
Eräs versio niukkuuden mielentilaan juuttumisesta on tilanne, jossa vapaaehtoistyön tekemisestä on tullut yhdistyksessä arvo sinänsä. Vapaaehtoistyö on mahtavaa, silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Oudommalta se vaikuttaa silloin, kun kaikki työ siivoamisesta sisällöntuotantoon tulisi tehdä vapaaehtoisesti ihan vain siksi, ettei niistä ole ennenkään tavattu maksaa eikä rahaakaan oikein ole. Monien alojen ammattilaisilla toimeentulo koostuu pienistä palasista, ja oman ammattitaidon vapaaehtoinen jakaminen on pois omasta elannosta. Usein myös vapaaehtoistyöstä haetaan nimenomaan vastapainoa työelämälle.
Tosi kovat niukkuuden ystävät menevät niin pitkälle, ettei kenenkään yhdistyksessä toimivan kuluja -olivatpa ne matkakuluja tai vaikkapa mustekasetteja – korvata, koska se ei vain ole tapana. Suomen kokoisessa maassa tämä johtaa tehokkaasti Helsinki-keskeisyyteen, tai periaatteessa vaikkapa Iivantiira-keskeisyyteen, organisaation kotipaikasta riippuen. Mihin pyritään, siihen on panostettava: jos halutaan olla valtakunnallisia, on maksettava matkakuluja.
Valuuttaa vonkaamassa
Vaikka oma lasini onkin aina puoliksi täynnä ja sisältää vuodenajasta riippuen hehkuviiniä tai sangriaa, en sentään pysty selittämään miinusta plussaksi. Jos tili on tyhjä, se on tyhjä. Intohimoisimmatkaan palopuheet siitä, kuinka tekijöille täytyy maksaa, välineitä uusia ja kaikenlaiseen muuhunkin panostaa, eivät johda mihinkään ellei rahaa kerta kaikkiaan ole. Varojen puutteen ei kuitenkaan tarvitse olla ikuista eikä siihen tarvitse tyytyä. Raha ei ole maailmasta loppunut, se pitää vain saada ohjatuksi hyviin tarkoituksiin.
Oma harrastukseni ja ajoittainen sivutyöni on järjestää monikielistä kansainvälistä runofestivaali nimeltä Runoajelu. Valitettavasti en ole löytänyt meille varakasta mesenaattia, joka antaisi käyttöömme tuhansia euroja siksi, että runous tekee elämästä kiinnostavampaa. Raha pitää kaapia kasaan erilaisista hankerahoituksista: joskus ne ovat olleet isompia, joskus taas on sommiteltu kasaan tilkkutäkkiä satasesta siellä ja toisesta täällä. Näin toimivat monien erilaisten tapahtumien järjestäjät ja muut aikaansaamisen asiantuntijat.
Valuutan vonkaaminen eli siis rahoituksen etsiminen on olennainen osa melkein minkä tahansa asian toteuttamista. Se on myös taito, jota voi oppia. Toisille se on helpompaa kuin toisille. Toiset elävät ympäristössä, jossa rahaa on myös kysyjille annettavaksi, kun taas toiset tottuvat lapsesta asti jatkuvaan niukkuuteen. Kaikki eivät aloita samalta viivalta, mutta jokainen voi kuitenkin päästä eteenpäin.
Valitusoikeus on ansaittava
Yllättävän usein syy rahan puutteeseen on se, ettei sitä ole ikinä mistään kysyttykään. Ehkä yhdistyksen hallituksen kokouksessa tai vastaavassa tilaisuudessa on puhuttu siitä, että rahaa tarvittaisiin, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Mitäpä sitä turhaan mitään tekemään, kun ei siitä mitään tule kuitenkaan. Pessimisti ei pety, mutta ei myöskään koe onnea hyvin tehdyn työn tuomista, ehkä vähän yllättävistäkin onnistumisista. Rahasta voi kieltämättä olla vaikeaa puhua, ja vielä vaikeampaa on sanoa että oma toiminta on niin arvokasta, että siitä kannattaisi jonkun maksaa.
Ratkaisu rahasta puhumisen ongelmaan voi olla esimerkiksi omien palvelujen tuotteistaminen, josta kirjoitin postauksessa Oletko kyllästynyt tekemään ilmaista työtä? Palvelut eivät tietenkään tuotteista itse itseään, joten rahasta on puhuttava pohjamutia myöten tuotteistamisprosessin aikana. Sitten se on kuitenkin vähäksi aikaa tehty, eikä asiaa tarvitse pähkäillä joka kerta uudestaan. Jos taas hankerahoitus tuntuu ajankohtaiselta, kannattaa lukea kannustavasti nimetty Hankerahoituksen hakeminen on helppoa ja hauskaa. Hankkeita suunnitellessa kannattaa maalata isolla pensselillä, sillä samalla vaivalla voi hakea niin niukasti kuin riittävästikin.
Kirjoitin kesällä osuuskunta Paluun blogiin kirjoituksen Miksi itsensä työllistäminen on niin pelottavaa? Samat ajatukset voivat vaivata myös yhdistystoimijaa tai ketä tahansa luovaa yksilöä. Ei ole helppoa luoda jotain sinne, missä ei aiemmin ollut mitään. Vielä vaikeampaa on kuitenkin usein laittaa omalle työlle hintalappu. Samoja ongelmia voi kohdata myös ihminen, joka etsii tukea tärkeänä pitämälleen hankkeelle, vaikkei siitä itse taloudellisesti hyötyisikään. Rahoituksen löytäminen on vaikeaa, mutta onnistuessaan palkitsee tekijänsä. Ja ellei mistään kerta kaikkiaan tule mitään, on ainakin ansainnut itselleen oikeuden valittaa ihan kunnolla. Tässä on siis pelkästään voitettavaa!
Jos haluat tilata blogin uutiskirjeen, ilahdutat minua kovasti! Lähetän kirjeen parisen kertaa vuodessa.
