Liikkuuko raha ihmisyksilön tililtä järjestön tilille, koska hän haluaa tukea hyvää tarkoitusta vai siksi, että hän haluaa nipun hienoja postikortteja joissa on järjestön logo? Entä tukeeko yritys yhdistyksen toimintaa siksi, että se haluaa vaikuttaa maailmaan järjestön kautta vai siksi että se saisi logonsa näkyviin yhdistyksen tapahtumassa?
 |
| Kuva: Jeremy Yap, Unsplash |
Hyvä tarkoitus vai hyvät kaupat?
Englanninkielisessä maailmassa jaetaan varainhankinta kuitenkin kahteen eri tapaan: transactional ja transformative fundraising. Ensimmäisessä on nimensä mukaisesti kyseessä vaihdanta, jossa rahoistaan luopuva osapuoli saa rahoilleen vastineeksi jotain konkreettista. Jälkimmäisessä taas tavoitteena on muutos, ja rahalla tuetaan hyvää tarkoitusta.
Käytännössä monenlaiset motiivit vaikuttavat kaikkeen ihmisten toimintaan: joskus hyvän tekemisen kohde valitaan siksi että toiminnan parissa pääsee tekemisiin kiinnostavien henkilöiden parissa, saa kutsuja jännittäviin tilaisuuksiin tai muiden arvostusta. Perimmäisenä on kuitenkin ymmärrys siitä, että juuri tämä tarkoitus on tukemisen arvoinen. Antamalla taloudellisen tukensa pääsee osaksi muutosta antamalla omia resurssejaan sen käyttöön. Lahjoittaja ja lahjan saaja tekevät molemmat töitä yhteisen päämäärän hyväksi, kukin omalla tavallaan.
Onko tällä mitään käytännön merkitystä?
Mikäli rahoille luvataan vastinetta, pitää lupaus tietysti täyttää. Jos yritykselle on luvattu logo päälavalle tapahtuman tukemista vastaan, se on sille annettava vaikka WC-puhdistajan logo näyttäisi naurettavalta paatoksellisen mieskuoron esiintymisen taustalla. Kakkumyyjäiset taas ovat ruohonjuuritason varainhankinnan lippulaiva, joita monet yhdistysaktiivit suorastaan pelkäävät. Kysymys siitä, olisiko rahat mahdollista kerätä ilman kakkujen läsnäoloa toistuu kokouksissa vuodesta toiseen.
Myyminen on kaikesta haastavuudestaan huolimatta useimmille lähtökohtaisesti helpompaa kuin rahan pyytäminen. On vaikeaa pyytää rahaa siksi, että uskoo voivansa sen avulla muuttaa maailman paremmaksi, joten on helpompaa tarjota rahan vastineeksi jotain konkreettista. Vastikkeiden, olipa se mitä tahansa, toimittaminen vie kuitenkin resursseja. Aikaa, rahaa, energiaa ja muuta, joka on tällöin pois yhdistyksen varsinaisen tarkoituksen edistämisestä. Joskus se kannattaa, joskus ehkä ei. Kaikki on tapauskohtaista, mutta vastikkeiden tarpeellisuutta kannattaa tosissaan miettiä.
Miltä tämä viranomaisista näyttää?
Kun vedotaan yleisöön lahjoitusten saamiseksi, tarvitaan rahankeräyslupa. Yleisöön vetoaminen voi tarkoittaa viestiä yhdistyksen nettisivuilla, lehtimainosta, puhetta yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa tai jotain muuta tapaa. Myös aineettomien lahjojen myyminen on rahankeräystä, vaikka lahjoitus onkin tällöin puettu ikään kuin ostokseksi. Ennakkovalmistautuminen on välttämätöntä, sillä lupahakemusten käsittelyajat lähestyvät puolta vuotta. Rahankeräysluvista löytyy runsaasti tietoa poliisin sivuilta.
Lahjoittamiseen perustuva varainhankinta on verottajan suuntaan melko suoraviivaista: lahjoitukset ovat yhdistyksen verovapaata tuloa. Varainhankintatuotteiden tai erilaisten palveluiden myynti tai talkootyö sen sijaan voidaan joissain tapauksissa katsoa yhdistyksen elinkeinotuloksi. Ajatuksena vaikuttaa olevan, etteivät yhdistykset kilpaile yritysten kanssa epäreiluin ehdoin. Tästä näkökulmasta lahjoitusten pyytäminen vaikuttaa turvalliselta varainhankintatavalta.
Saisinko lähettää sinulle muutaman kerran vuodessa sähköpostia? Kerron uutiskirjeessä tulossa olevista kursseista ja muusta kiinnostavasta. Uutiskirjeen voi tilata täällä.
Muistahan käydä Rahaa rattaisiin -sivusta Facebookissa!
